517974
114
Zoom out
Zoom in
Previous page
1/120
Next page
Kameran asennus PerfectView
114
Noudata siksi seuraavia ohjeita:
z Vedä johdot mahdollisuuksien mukaan aina ajoneuvon sisätiloihin, sillä siellä ne ovat
paremmin suojassa kuin ajoneuvon ulkopuolella.
Jos vedät kuitenkin johtoja ajoneuvon ulkopuolelle, huolehdi siitä, että ne on kiinnitetty
lujasti (lisäksi nippusiteillä, eristysnauhalla jne.).
z Johtojen vioittumisen välttämiseksi säilytä johtoja vetäessäsi aina riittävä etäisyys ajo-
neuvon kuumiin ja liikkuviin osiin (pakoputki, vetoakselit, laturi, tuuletin, lämmitin jne.).
Käytä mekaaniseen suojaamiseen aaltoputkea tai vastaavanlaisia suojamateriaaleja.
z Kiedo yhdysjohtojen pistoliitäntöjen sekä kaikkien johtoliitosten (myös ajoneuvon) ym-
pärille tiiviisti mukana toimitettua tiivistysnauhaa suojaksi sisään tunkeutuvaa vettä
vastaan (kuva 5 B, sivulla 4).
z Huolehdi ennen johtojen vetämistä siitä, että ne
ei ole voimakkaasti taitteella tai kierteellä,
eivät hankaa reunoihin,
eivät kulje suojaamattomina teräväreunaisista rei’istä (kuva 2, sivulla 3).
z Kiinnitä johdot ajoneuvoon, jotta niihin ei voi jäädä kiinni (kompastumisvaara). Tähän
voidaan käyttää johtokiinnittimiä, eristysnauhaa tai liimalla liimaamista.
z Suojaa jokainen ulkopintaan tehtävä reikä sopivin keinoin vesivahingoilta,
esim. asettamalla johto tiivistysmassan kanssa paikalleen ja suihkuttamalla johto ja
läpivientiholkki tiivistysmassalla.
I
Ohje
Aloita läpivientien tiivistäminen vasta sitten, kun kaikki kameraa koskevat säätö-
työt on tehty loppuun ja liitäntäjohtojen tarvittavat pituudet ovat selvillä.
8 Kameran asennus
I
Ohje
Jos ajoneuvon ajoneuvopapereihin merkitty korkeus tai pituus muuttuu kameran
asentamisen takia, muutos täytyy hyväksyttää asianomaisissa paikoissa (kat-
sastuskonttorit).
Anna oman liikenneviranomaisesi kirjata uusi hyväksyntä ajoneuvopapereihin.
a
Huomio!
Valitse kameran paikka hyvin ja kiinnitä se niin lujasti, että kamera se ei voi mis-
sään tapauksessa johtaa lähellä seisovien ihmisten loukkaantumiseen
esim. ajoneuvoon osuvien oksien repäistessä kameran irti.
CAM30_CAM40.book Seite 114 Donnerstag, 14. Januar 2010 5:32 17
114


Need help? Post your question in this forum.

Forumrules


Report abuse

Libble takes abuse of its services very seriously. We're committed to dealing with such abuse according to the laws in your country of residence. When you submit a report, we'll investigate it and take the appropriate action. We'll get back to you only if we require additional details or have more information to share.

Product:

For example, Anti-Semitic content, racist content, or material that could result in a violent physical act.

For example, a credit card number, a personal identification number, or an unlisted home address. Note that email addresses and full names are not considered private information.

Forumrules

To achieve meaningful questions, we apply the following rules:

Register

Register getting emails for Waeco CAM40 at:


You will receive an email to register for one or both of the options.


Get your user manual by e-mail

Enter your email address to receive the manual of Waeco CAM40 in the language / languages: English, German, Dutch, Danish, French, Italian, Swedish, Spanish, Norwegian, Finnish as an attachment in your email.

The manual is 2,24 mb in size.

 

You will receive the manual in your email within minutes. If you have not received an email, then probably have entered the wrong email address or your mailbox is too full. In addition, it may be that your ISP may have a maximum size for emails to receive.

The manual is sent by email. Check your email

If you have not received an email with the manual within fifteen minutes, it may be that you have a entered a wrong email address or that your ISP has set a maximum size to receive email that is smaller than the size of the manual.

The email address you have provided is not correct.

Please check the email address and correct it.

Your question is posted on this page

Would you like to receive an email when new answers and questions are posted? Please enter your email address.



Info