720890
23
Zoom out
Zoom in
Previous page
1/48
Next page
23
Pane roottorit aina käytön jälkeen niiden suojakoteloon.
Tuote on suunniteltu vain kotikäyttöön, ei ammattikäyttöön.
Tuotteen ammattikäyttö johtaa takuun mitätöitymiseen, eikä valmistaja ota mitään vastuuta tällaisesta
käytöstä.
Käyttö
1. Ota kaikki osat laatikosta ja puhdista ne huolellisesti käsin ennen laitteen ensimmäistä käyttökertaa. Ota
huomioon otsikon ”Puhdistus” alla annetut ohjeet.
2. Aseta kulho vakaalle ja kuivalle työtasolle.
3. Ota roottori sen suojakotelosta.
4. Pane kaavin pöydälle siten, että se on vakaa (käännä sitä tarvittaessa). Pidä kaavinta yhdessä kädessä ja
roottoria toisessa kiinteästä lavasta (kirkkaanvihreä) siten, että terät osoittavat samaan suuntaan, ja liitä
roottori kaapimeen. Kaavin nostaa yrtit, valkosipulin ja maustepaprikan kulhon pohjalta, jotta ne voidaan
silputa hyvin hienoksi. Ota lapa pois ennen muiden ainesten käsittelyä (kuva C)
5. Aseta sitten roottori kulhoon siten, että terät ovat samansuuntaiset, jotta silputtaville aineksille on
mahdollisimman paljon tilaa (kuvat D ja E).
6. Leikkaa suurikokoiset ainekset, kuten sipulit ja porkkanat, terien pituutta pienemmiksi paloiksi, jotta ne
eivät jumiuta roottorin teriä.
7. Aseta palat sitten kulhoon ja varmista, että roottori on oikeassa asennossa.
8. Aseta kansi kulhoon ja tarkista, että roottorin kuusikulmainen pää sijoittuu kannen sitä vastaavaan aukkoon.
9. Pidä toinen käsi kannella pitääksesi laitteen paikallaan työtasolla ja tartu lujasti kahvaan toisella kädellä.
10. Ensimmäinen vetoliike on tehtävä voimakkaasti ja nopeasti. Tee liike aina vaakasuuntaan.
11. Jatka kahvan liikettä kunnes vetonauha on kiertynyt kokonaan auki, äläkä irrota otettasi.
12. Jos roottorin terät jumiutuvat, älä liikuta niitä väkisin. Ota roottori pois, jotta voit varovasti ottaa ainekset
kulhosta, ja leikkaa ne pienemmiksi paloiksi ennen kuin asetat roottorin takaisin paikoilleen. Varmista aina,
että terät osoittavat samaan suuntaan, jotta kulhoon sopii mahdollisimman paljon aineksia.
13. Läpinäkyvän kulhon avulla voit seurata silputtavien ainesten hienousastetta. Vedä kahvasta uudelleen,
kunnes saavutat halutun hienousasteen. Ensimmäisen hienousasteen saavuttamiseksi tarvitaan noin viisi
vetoa, mutta tämä riippuu myös ainesten tyypistä.
Puhdistus
Kaikki osat kantta lukuun ottamatta voidaan pestä astianpesukoneessa. Kansi on pestävä käsin tai pesusienellä
siten, että vetonauha ei kostu eikä kantta upoteta veteen.
Suosittelemme tuotteen pesua käsin, jotta käyttöikä pitenee
Jos kanteen kuitenkin vahingossa pääsee vettä, kannen alaosassa on poistoaukko. Kierrä poistoaukko
auki kolikolla ja päästä vesi pois. Anna sen jälkeen kannen kuivua useita tunteja. Kun kansi on kuiva, kier
poistoaukko kiinni. Älä kierrä auki mitään muuta kannen osaa, sillä tästä aiheutuu loukkaantumisvaara.
Roottorien turvallinen säilytys
Aseta ensin roottorin alempi leikkaava terä suojakoteloon. Kierrä sitten toisen leikkaavan terän yläpuolella
olevaa muovista akselia, kunnes terä on oikeassa asennossa, ja paina se alaspäin, jotta voit asettaa terän
suojakoteloon. Varo, että et loukkaa itseäsi käsitellessäsi erittäin teräviä teriä. Aukoissa olevat terät eivät ole
leikkaavia (kuva F)
TAKUU
Tällä tuotteella on 10 vuoden valmistusvirhetakuu. Mitkään tässä asiakirjassa esitetty ei vaikuta paikallisiin
laillisiin oikeuksiisi.
Takuu koskee ainoastaan tavallisissa olosuhteissa käytettyjä ja huollettuja tuotteita.
Takuu ei koske käytön tai luonnollisen prosessin aiheuttamaa osien kulumista (terät, ulkonäkö) ja kulumisen
CST-13-17-000496B MANUAL_CHOPPER 900 Use&care.indd 23 09/08/2018 17:29
23


Need help? Post your question in this forum.

Forumrules


Report abuse

Libble takes abuse of its services very seriously. We're committed to dealing with such abuse according to the laws in your country of residence. When you submit a report, we'll investigate it and take the appropriate action. We'll get back to you only if we require additional details or have more information to share.

Product:

For example, Anti-Semitic content, racist content, or material that could result in a violent physical act.

For example, a credit card number, a personal identification number, or an unlisted home address. Note that email addresses and full names are not considered private information.

Forumrules

To achieve meaningful questions, we apply the following rules:

Register

Register getting emails for Tefal K13204 at:


You will receive an email to register for one or both of the options.


Get your user manual by e-mail

Enter your email address to receive the manual of Tefal K13204 in the language / languages: English, German, Dutch, Danish, French, Italian, Polish, Portuguese, Swedish, Turkish, Spanish, Norwegian as an attachment in your email.

The manual is 0,8 mb in size.

 

You will receive the manual in your email within minutes. If you have not received an email, then probably have entered the wrong email address or your mailbox is too full. In addition, it may be that your ISP may have a maximum size for emails to receive.

The manual is sent by email. Check your email

If you have not received an email with the manual within fifteen minutes, it may be that you have a entered a wrong email address or that your ISP has set a maximum size to receive email that is smaller than the size of the manual.

The email address you have provided is not correct.

Please check the email address and correct it.

Your question is posted on this page

Would you like to receive an email when new answers and questions are posted? Please enter your email address.



Info