712943
42
Zoom out
Zoom in
Previous page
1/59
Next page
42
todellisia käyttötestejä satunnaisesti
valituilla laitteilla, mikä selittää käytöstä
näkyviä jälkiä.
Sulje kansi aina, kun käytät kahvinkeitintä.
Älä käytä kannua ilman kantta.
Älä kaada kuumaa vettä säiliöihin.
Ennen ensimmäistä käyttökertaa
Käytä suodatinkahvinkeitintä ensimmäisen
kerran ilman kahvia ja lasikannun verran
täytetyllä vesisäiliöllä.
Kahvin valmistus
(katso kuvat 1-7)
Käytä vain kylmää vettä ja suodatinpaperia
nro 4 (kuva 5).
Älä ylitä vesisäiliön vedentason näytössä
olevaa enimmäisrajaa.
Kahvinkeitin on varustettu tippalukolla,
jonka ansiosta kahvin voi tarjoilla ennen
valmistusjakson päättymistä. Kun kahvi
on kaadettu, palauta kannu paikalleen
ylivuodon välttämiseksi.
Annostelu: yksi mittalusikallinen jauhettua
kahvia yhtä suurta kahvikuppia kohden.
Odota muutama minuutti, ennen kuin
käynnistät uuden kahvinvalmistusjakson.
Älä valmista uutta kahvia, jos kannussa on
vielä kahvia jäljellä.
Automaattinen sammutus
Kahvinkeitin sammuu automaattisesti
energiansäästösyistä.
Kahvinkeitin sammuu automaattisesti
noin 30 minuuttia kahvinvalmistuksen
päätyttyä (eli noin 30 minuuttia sen
jälkeen, kun vesisäiliössä ei ole enää
vettä). Virtakatkaisimen merkkivalo
sammuu.
Näiden 30 minuutin ajan kahvi pysyy
sopivan lämpöisenä.
Tässä kahvinkeittimessä on kytkin, joka
jää ”I”-asentoon, kun tuote sammuu
automaattisesti. Kytkin täytyy palauttaa
”0”-asentoon, kun kytket laitteeseen
uudelleen virran.
Kahvin uudelleenlämmittäminen
• Älä laita lasikannua mikroaaltouuniin.
Puhdistus
Poista suodatinpussi, kun haluat hävittää
käytetyt kahvinporot (kuva 5).
Kytke kahvinkeitin irti sähköverkosta ja
anna sen jäähtyä.
Puhdista keitin kostealla liinalla tai
pesusienellä.
Älä puhdista keitintä kuumana.
Älä koskaan upota laitetta veteen.
Konepesu:
Lasikannua ei saa pestä astianpesukoneessa.
Kalkinpoisto
Puhdista kalkkikarsta laitteesta 40
käyttökerran välein.
Käytä kalkinpoistoon:
- joko yksi pussi kalkinpoistoainetta, joka on
liuotettu kahteen suureen vesilasiin.
- tai kaksi suurta lasia etikkaa.
Kaada neste vesisäiliöön (b) ja käynnistä
kahvinkeitin (ilman kahvia).
Anna yhden kupin määrän valua kannuun,
pysäytä sitten kahvinkeitin.
Käynnistä kahvinkeitin uudelleen ja anna
lopun nesteen valua kannuun.
Huuhtele kahvinkeitin käynnistämällä se
2–3 kertaa täytettyäsi vesisäiliön ensin
täydellä lasikannullisella vettä.
Takuu ei korvaa kahvinkeittimiä, jotka
toimivat huonosti tai eivät ollenkaan, jos
niille ei ole tehty kalkinpoistoa.
Huomio: jos kahvinvalmistus kestää
tavallista pidempään tai laite pitää
tavallista kovempaa ääntä, suorita
kalkinpoisto.
Lisätarvikkeet
Lasikannu
Pidä huolta ympäristöstäsi!
iLaitteesi sisältää useita arvokkaita ja
kierrätettäviä materiaaleja.
Palauta se keräyspisteeseen tai
valtuutettuun huoltopalveluun sen
asianmukaista käsittelyä varten.
EU:n direktiivissä 2012/19/EU sähkö- ja
elektroniikkalaiteromusta edellytetään,
että käytettyjä kodinkoneita ei heitetä
tavallisten yhdyskuntajätteiden sekaan.
Käytetyt kodinkoneet täytyy kerätä erikseen,
jotta niihin käytettyjen materiaalien keräys-
ja kierrätysaste olisi mahdollisimman korkea
ja niiden vaikutus ihmisten terveyteen ja
ympäristöön vähenisi.
42


Need help? Post your question in this forum.

Forumrules


Report abuse

Libble takes abuse of its services very seriously. We're committed to dealing with such abuse according to the laws in your country of residence. When you submit a report, we'll investigate it and take the appropriate action. We'll get back to you only if we require additional details or have more information to share.

Product:

For example, Anti-Semitic content, racist content, or material that could result in a violent physical act.

For example, a credit card number, a personal identification number, or an unlisted home address. Note that email addresses and full names are not considered private information.

Forumrules

To achieve meaningful questions, we apply the following rules:

Register

Register getting emails for Tefal CM1218 UNO at:


You will receive an email to register for one or both of the options.


Get your user manual by e-mail

Enter your email address to receive the manual of Tefal CM1218 UNO in the language / languages: All languages as an attachment in your email.

The manual is 1,12 mb in size.

 

You will receive the manual in your email within minutes. If you have not received an email, then probably have entered the wrong email address or your mailbox is too full. In addition, it may be that your ISP may have a maximum size for emails to receive.

The manual is sent by email. Check your email

If you have not received an email with the manual within fifteen minutes, it may be that you have a entered a wrong email address or that your ISP has set a maximum size to receive email that is smaller than the size of the manual.

The email address you have provided is not correct.

Please check the email address and correct it.

Your question is posted on this page

Would you like to receive an email when new answers and questions are posted? Please enter your email address.



Info